Paananen&Ulvila

Paananen&Ulvilan teokset ovat kahden taiteilijan yhteistyössä toteuttamia maalauksia. Sanna Maria Paananen ja Tero Ulvila ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 2014 lähtien. He ovat molemmat taidemaalareita, mutta heidän tapansa työskennellä ovat hyvin erilaiset. Ulvilan maalaustapa on spontaania, maalauksellista abstraktionismia, kun taas Paanasen teokset ovat esittäviä, ennakkoon tarkkaan luonnosteltuja ja pääosin mustavalkoisia. Heidän yhteystyöstään näyttää muodostuvan kolmas taiteilija, joka on erilainen kuin kumpikaan tekijöistä yksinään, vaikka molempien kädenjälki on edelleen tunnistettavissa teoksista.

Maalaukset pohjautuvat tekijöiden yhteisiin kokemuksiin sekä toisen tekemisen tulkitsemiseen ja jatkamiseen kerroksittain. Teoksiin syntyy pieniä abstrakteja tarinoita, jotka avautuvat katsojille eri tavoin. Usein myös tekijät itse kokevat saman teoksen hyvinkin erilaisista näkökulmista.